Meillä oli asioita kaupungissa maanantai- ja tiistaiaamuina samaan aikaan. Maanantaina ei ollut kameraa mukana, mitä jouduin harmittelemaan, varsinkin kauniin auringonnousun takia. Mutta olipa muuta mielenkiintoista. Odottelin toisia autossa.
Yht'äkkiä näin että kadulla auton editse tulee kissa ...iso punertava kissa ...ei
se ole kissa ...koira ...ei koirakaan ...sillähän on pitkä paksu
häntä... sehän on kettu! Mitähän asioita sillä kaupungissa lieneekään
ollut:)
No, kun sitten seuraavana aamuna olimme samassa paikassa taas, oli minulla kamera mukana, vaikka eihän niitä kettuja aina riitä silmien eteen. Muuta mielenkiintoista katseltavaa kumminkin.
Kauniita yksityiskohtia edessäni olevista vanhoista rakennuksista.
Kivoja yksityiskohtia olet löytänyt. Harmi ettet saanut city-kettua kuvaan. Se olisi ollut hauska kuvauskohde ja ihasteltava.
VastaaPoista:) Vaikka mulla olisi se kamerakin ollut mukana, niin voi olla etten siltikään olisi ehtinyt sitä kuvaa ottaa, kun aika meni ällistellessä.
PoistaHienot kuvat. :) Meillä on runsaasti kettuja keskustassa, täällä maalla ei niitä usein näy. Taitaa helppo ruoka roskalaatikoissa kiinostaa. :)
VastaaPoistaNo, se helppo ruoka tietysti sitten onkin se kettujen kaupunkiasioinnin selitys:) Enpä tullut tuota ajatelleeksi. Kovin on minullakin harvat ne kerrat, kun olen ketun nähnyt.
PoistaTutuu rakennus josta oli useampi kuva, rakennuksessa on n.s kirppis, joka ei ole koskaan auki, ja jos soittaa, niin hän ei välttämättä tule avamaan ovea, kerran sattui olemaan auki, mutta sisällä ei ole kuin kaatopaikka tavaraa, esillä olevista tavaroista pyytää kovaa hintaa, kirppiksen omistaja on mieheni serkku likan x mies, talo on saanut purkutuomion, mutta hän ei halua viedä roinaa pois.t.sanosekukkasin blogista
VastaaPoistaEli tuttu rakennus, menin siitä ohi joka päivä, kun olin äitini luona.Kettuja on täällä paljon, kun on ihan maaseutua ympäristö.t.sama
VastaaPoistaMinäkin muistan, että olen tavaraa nähnyt rakennuksen isoilla ikkunoilla. Mikähän rakennus lienee ihan alunperin ollut? Olisi hauskempaa jos tuollainen noinkin vanha rakennus olisi voitu kunnostaa. Minua aina vähän harmittaa, kun joku oikein vanha rakennus puretaan, kun samalla katoaa näkyvä pala historiaa. Vaan eipä sitä tietysti kaikkia vanhoja pytinkejä voida säilytellä ja korjata.
VastaaPoistakuulin käydessäni että tuota rakennusta ei pureta,museovirasto suojelee sitä.lieksassa asuva ystävä pitäisi katsoa mikä vika blogissani on, kun tosten kommentit häviää taivaan tuuliin, omat kommentit kyllä tulee sinne, en myös näe missään enää toisten blogeja, mistä sä ne näet omasi ?
VastaaPoistaNyt vasta huomasin tämän kommentin. Onneksi se sun kommenttiongelma jo selvisikin. Mulla näkyy toisten blogit tuolla sivupalkissa, listan alalaidassa lukee, että lukemisto. Ärsyttävää kun noita juttuja muutellaan, en tykkää siitä.
Poista