Kuin villatukkoja roikkuisi puusta...
Naavapuiden luona oli satumainen tunnelma.
---
Nämä kuvat otti vanhin tytär syyskuun alkupuolella, eräällä aurinkoisella kävelyretkellämme:)
Ja löytyy sitä naavaa muualtakin: blogissa Greetings from nature, oli myös metsäisiä kuvia.
Ja tästä pääset katsomaan metsästä löytynyttä, hylättyä autoa, joka oli samaisessa blogissa.
Aivan mahtavia kuvia. Välillä ajattelin, etteivät nämä voi olla Suomesta, ovat sen verran erikoisia. - Suomen luonto on niin moninainen. - Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitos, samoin sinne:) Nämä puut on kyllä aika erikoisia. Ihan kotimetsässä ovat. Yleisilme metsässä on aivan toisenlainen, mäntyvaltainen. Täällä on kuitenkin erilaisia kohtia ja tuommoistakin löytyy. Vaikka noita naavakuusia on vain pienellä alalla, niin siellä puiden keskellä on kuin satumetsässä.
PoistaOhhoh, onpa uskomattoman paljon naavaa siellä. En ole koskaan nähnyt noin paljon, täällä päin sitä on paljon vähemmän.
VastaaPoistaMeitäkin nuo hämmästytti, vaikka on aiemminkin naavaa siellä nähty. Minusta tuntuu, että sitä on tullut lisää. Silloin alkuvuosina kun tänne muutimme, en ainakaan muista, että sitä noin paljon olisi ollut. Mielikuva on, että kuusissa olisi ollut ihan neulasia enemmän. Voihan ne muistikuvatkin tosin pettää, kun harvakseltaan käydään katselemassa.
PoistaUpeat kuvat, uskomattoman paljon naava tosiaan! Melkein yhtä paljon näin Vormsin saarella Virossa. Suomessa en ole osunut kovinkaan naavaisiin metsiin.
VastaaPoista:) Ei niitä naavapuita tosiaan kovin usein näe. Meilläkin tuo on aivan pieni alue, joiden puissa sitä on paljon. Muuallakin jonkin verran on, mutta hyvin vähäisesti.
PoistaUskomattomia kuvia. En ole koskaan nähnyt tuollaisia. Onpa Suomen luonto ihmeellinen.
VastaaPoistaOn se tosiaan jotenkin epätodellinen olo, kun sinne puiden keskelle menee:) Vain muutama askel tavanomaiselta polulta ja tunnelma saattaa olla aivan eri.
PoistaIhania kuvia, ja tuota naavaa ihan tosi paljon, kuin satupuu olisi!
VastaaPoistaSitä itsekin aina ihmettelee, että miten sitä niin paljon onkin. Kun parisenkymmentä vuotta sitten tänne tulimme, ei sitä kyllä ollut silloin noin runsaasti.
Poista