Partisaaniuhrien muistopaikka

Ollessamme sunnuntaiajelulla, osuimme sellaisten kylttien äärelle, että tahdoimme poiketa tieltä.

Poikkeama oli vähän päälle kolme kilometriä ajamaltamme tieltä, mutta tuntui pidemmältä. Tie oli kapea, ohituspaikkoja ei juuri ollut ja eräässäkin kohdassa tie kulki aivan rotkon reunalla.  Välillä auton pohja kolahteli tien pintaan, koska tien keskikohta oli niin korkealla. Kylttejä paikalle oli matkan varrella tuon yllä kuvatun lisäksi joku muukin, mutta olipa siellä eräskin metsäteiden risteys, josta piti vain päätellä, kumpaa haaraa lähteä kokeilemaan. Valitsimme vasemman ja se osoittautui oikeaksi.

Tästä nyt pitäisi löytyä reitti paikalle... Tuonne pusikkoonko se menee?  

Perillä ollut opastetaulu oli kaatumaisillaan ja vailla tekstiä. Sukelsimme puskiin, kun ensin olimme sonnustautuneet niihin kumppareihin, jotka olimme varalta sunnuntaiajelullemme mukaan ottaneet.

Tienvieruspuskista selvittyämme polku olikin ihan hyvä. Se vei lähellä olevalle muistomerkille ja sen vieressä oli ihan hyvä opastetaulukin. Vuorenkilpiä kasvoi muutama muistomerkin edessä. Ympäryskiveys oli aika lailla painunut maahan näkymättömiin.

Halusimme sitten tietysti nähdä lähellä olevan talon paikankin, mutta sinne meno olikin hetken hakusessa, sillä polku näytti katoavan kaatuneiden puiden kohdalla. Etenimme vähän kuusen vierustaa ja löytyihän se polun jatkokin. Mietin kulkiessani, että nämä metsät on sitten olleet sen perheen jäsenille niitä kotimetsiä. Millaisia ne silloin lienevätkään olleet...

Talon paikka löytyi. Pystyssä oli kivisen uunin jäänteitä ja vähän kivijalkaa. Harmitti, että metsä oli jo ihan pihapiirin vallannut; pihapiiri uhkaa hävitä vallan. Aikanaan oli kaiketi metsätöitäkin tehty sillä tavoin, että metsänpohjaa oli aurattu, sillä siellä "polulla" oli vakoja ja kiviä sikinsokin.  Tuli mieleeni tästä paikasta ja jostain muistakin aimmin käymistämme, että onko sota-ajoista jo niin kauan aikaa, etteivät ne ole enää kiinnostavia käyntikohteita monenkaan mielestä ja sen vuoksi paikat jäävät rappiolle? Ja kun ne jäävät rappiolle, kohta ollaankin siinä tilanteessa, että ne voivat päästä vallan unohduksiin...

Ja sitten paluu takaisinpäin. Jossakin kohtaa piti vähän miettiä, että missäs se polku kulkikaan...

Takaisin muistomerkin luokse palattuamme, harmittelin mielessäni sitä, ettei minulla ollut edes pientä kukkakimppua siihen laittaa. Vaikka minulla ei ole ollut tapana kukkia haudoille kanniskella, niin jostakin syystä, tähän olisin halunnut muutaman kukan laitttaa. Kenties siksi, koska siellä ei varmaan kävijöitä paljon ole.

Jos aikaa olisi ollut enemmän viipyillä siellä, olisin varmaan halunnut  miettiä enemmän niiden ihmisten tuntoja silloin... Mutta kenties parempi niin, etten niihin liiaksi ruvennut uppoutumaankaan, sillä niin surullisia ne asiat ovat.  Kirjassa "Painajainen Pielisjärvellä"  on kerrottu nämä Lieksassa tapahtuneet partisaanituhot. Meidänkin kotimaisemissamme partisaaneja on kuulemma liikkunut, mutta tässä tienoilla sai väki kuitenkin olla rauhassa.